maanantai 12. marraskuuta 2012

Power to the people!

Stagen vuosikokous pidetään tiistaina 20.11.2012. Vuosikokouksessa valitaan uusi hallitus toimintakaudelle 2013, ja tämä kirjoitus on täynnä häpeilemätöntä mainostusta siitä, miksi juuri Stagen hallitukseen kannattaa hakea. Hep, sen pikimmittä puheitta!

Miksi Stagen hallitus?

  • Stage on yliopiston nuorimpia kerhoja, vain vaatimattomat 3 vuotta vanha. Stagen hallitusta eivät perinteet määräile, eikä asioita tehdä vain "koska niin on aina tehty". Stagen hallituksessa voi vapaasti heitellä ideoita ja toteuttaa itseään. Jokainen hallitus voi tehdä Stagesta näköisensä ja kehittää toimintaa eteenpäin. Stage voi siksi vaatia paljon, mutta toisaalta antaa varmasti sitäkin enemmän!
  • Stagen aktiivinen jäsenistö koostuu hyvin erilaisista ihmisistä, joita kaikkia yhdistää yksi asia - kiinnostus musiikkiin. Stagen toimintaa on persoonallisuuksien kirjon ansiosta koko sen olemassaolon ajan leimannut tietynlainen luova kaaos, jonka valjastaminen hyötykäyttöön on hallituksen tehtävä. 
  • Stagella on nuoresta iästään huolimatta jo vankka pohja toiminnalleen, ja erityisen ylpeitä olemme yhteistyöstämme ravintola El Gringon kanssa.
  • Järjestötoiminta näyttää hyvältä CV:ssä, ja nuoren järjestön kehittäminen on opettavaista ja palkitsevaa. (pakollinen tylsä kohta)

Mitä hallituksessa voi tehdä?

Alla lyhyt kuvaus hallituksen rooleista. Tärkeys- tai nokkimisjärjestystä ei ole, kaikkia tarvitaan!

Sihteeri
Sihteeri pitää huolen byrokratian sujuvuudesta eli ottaa paperityöt harteilleen. Lisäksi tarvittaessa toimii kuskina, ajanvaraajana, henkilökohtaisena konsulttina, kahvinkeittäjänä, olkapäänä, puheenjohtajan sylkykuppina, koiran ulkoiluttajana... Lista on loputon ja vain taivas rajana! Sopii järjestyksen ihmiselle.

Talousvastaava
Talousvastaavana pidät huolta siitä, että hallitus ei törsää mielin määrin ja budjetti on balanssissa. Rahakirstun vartija laatii myös vuosittain talousarvion ja tilinpäätöksen. Toisinaan toimii myös hallituksen järjen äänenä. Sopii tarkan markan vartijoille.

Tiedotusvastaava
Tiedottajan heiniä on pitää huolta yhdistyksen viestinnästä, eli tiedottaa hallituksen toimista jäsenille sekä laatia tapahtumakuvaukset ja -kutsut. Tiedotusvastaava saa myös ylivallan blogista ja Stagen Facebook-sivusta. Sopii sanavalmiille ja huumorintajuiselle.

Projektivastaava
Projektivastaava saa päästää luovuutensa valloilleen yhdistyksen tapahtumien suunnittelussa. Bileiden teemat, ohjelma ja tarjoilujen järjestäminen ovat pääasiassa hänen vastuullaan. Stage kaipaa aktiivista ja idearikasta projektivastaavaa, on siis sinun aikasi loistaa!

Yrityssuhdevastaava
Yrityssuhdevastaava vastaa siitä, että Stagella on jatkossakin hyvät välit sidosryhmiimme ja yhteistyö on antoisaa. Stagen yhteistyöravintola on El Gringo, josta on muodostunut stagelaisten toinen olohuone.

Puheenjohtaja
Puheenjohtaja pitelee käsissään vastuun punaisia lankoja, eli huolehtii työnjaosta ja organisoi hallituksen toimintaa. Puheenjohtajalla on myös tärkeä rooli hallituksen motivaation ja innostuksen ylläpitämisessä. Sopii idearikkaalle ja motivoituneelle.


Nähdään syyskokouksessa!

Henna



sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Nyt on sen kuoreen kirjoitettu "Baby I love you"

Marraskuisena iltana Gringoon vaelsi taistelemaan 9 tiimiä musavisan voitosta. Allekirjoittanut ei päässyt paikalle, joten tässä vain pikainen päivitys voittajista ja biisilista.

1. Palifornication (19,5p.)
2. Looshin lusmut (19p. + tiebreakerin voitto)
3. Team Smurfporn (19p.)

Kuten pisteistä huomaa, voittajakolmikko oli vain hiuksenhienon piste-eron päässä toisistaan.

1. The Doors - Alabama Song
2. Killswitch Engage - My Curse
3. Sleepy Sleepers - KUKA MITÄ HÄH
4. P!nk - Blow Me (One Last Kiss)
5. Sting - Shape of My Heart
6. Tanita Tikaram - Twist On My Sobriety
7. Vengaboys - Boom, Boom, Boom, Boom
Tunnusbiisi: Ally McBeal (Vonda Shepard - Searchin' My Soul
Tunnusbiisi: Rillit Huurussa (Barenaked Ladies - Big Bang Theory Theme)
Tunnusbiisi: Donnie Darko (Gary Jules - Mad World)

-M-



perjantai 12. lokakuuta 2012

Karvalakkeja ja musavisaa

Eilen oli taas Stagen vuoro johdattaa ihmiset visailun ihmeelliseen maailmaan. 11 joukkuetta kilpaili ykköspaikasta ja yleistunnelma oli rauhallinen. Edellisistä visoista saamamme palautteen seurauksena helpotimme visaa ainakin biisintunnistuksien kohdalla.

Ensimmäinen kierros oli helpohko, sillä puolet joukkueista oli samankaltaisissa pistemäärissä. Mutta kuten niin monta kertaa aikaisemmin, suurimmat piste-erot tulivat biisintunnistuskierroksella, jossa jälleen kerran eroteltiin jyvät akanoista. Paras joukkue sai 8,5 pistettä mahdollisesta 10 pisteestä, kun taas alimmillaan niitä sai 0,5. Viimeinen kierros oli myös haasteellinen.

Pitäjiltä sattui pienen pieni lipsahdus toisella kierroksella autoja kysellessä, mutta onneksi tilanne saatiin korjattua tarkentamalla kysymystä.

Lokakuun visan voittajat ja pistemäärät:

1. Tervetuloa ukkoskupuun (19,5p.)
2. Duumipapat (17p.)
3. Vinemania Experience (14p.)

Lisäksi joukkue nimeltä Johnny Weismullerin haamu sai lohdutuspalkinnon kekseliäästä, mutta väärästä vastauksesta yhteen visakysymykseen.

Lokakuussa tunnistettavat kappaleet olivat seuraavat:

1. Mariska & Pahat Sudet - Kukkurukuu
2. Backyard Babies - Minus Celsius
3. Howlin' Wolf - Spoonful
4. Green Day - Kill the DJ
5. Vangelis - Conquest of Paradise
6. Mr. Oizo - Flat Beat
7. Neil Young - Harvest Moon
8. M83 - Midnight City
9. Strapping Young Lad - Love?
10. Tunnusmusiikki: Inception (Hans Zimmer - Dream Is Collapsing

Hannu Karpo -osion kunniaksi tässä linkkinä inspiraation lähteenä toiminut videopätkä:




Seuraava visa pidetäänkin sitten 8. marraskuuta. Siellä nähdään!

-M-




maanantai 24. syyskuuta 2012

Yhteenveto musavisasta

Syksyn 2012 ensimmäinen musa- ja viihdevisa käytiin 20.9. El Gringossa, kuten tapana on. Osallistujia oli mukavan suuri määrä ja uusia kasvojakin näkyi joukossa. Ja kuten jo aiemmista kerroista olemme huomanneet visailu voi aika-ajoin olla tunteitaherättävää toimintaa, niin visailijoiden kuin pitäjienkin osalta.

Joukkueet olivat yllättävät tasavertaisia aivan viime metreille saakka, eikä pisteissä ollut hirvittävia eroja johtavien joukkueiden välillä. Voittajakolmikko oli visassa seuraavanlainen:

1. Tervetuloa todellisuuteen (16p.)
2. Luostarin syntiset nunnat (15p. + tiebreakerin voitto)
3. Duumipapat (15p.)

Viimeisen kierroksen jälkeen kaksi joukkuetta taisteli toisesta sijasta, ja voittajaksi selviytyi Luostarin syntiset nunnat. Lisäksi Treffipalvelun tytön palkittiin lohdutuspalkinnolla hienosta ja luovasta (vaikkakin väärästä) vastauksesta erääseen visassa esitettyyn kysymykseen.

Tällä kertaa palautetta tuli biisintunnistusosiosta, joka oli kuulemma suhteellisen vaikea. Tunnistettavat kappaleet olivat:

1. Rossini - William Tell
2. Paleface - Five Emcees
3. Patti Smith - April Fool (moni oli veikannut tähän esittäjäksi Hanna Pakarista :)
4. Impaled Nazarene - Armageddon Death Squad
5. Jean Michel Jarre - Oxygene IV
6. Pave Maijanen - Jano
7. Alina Devecerski - Flytta På Dej
8. The Black Keys - Lonely Boy
9. Lenny Kravitz - It Ain't Over 'Til It's Over
10. Tunnusbiisi: Dirty Dancing (Bill Medley & Jennifer Warnes - (I've Had) The Time of My Life

Seuraavaa visaa ei tarvitse hirveän kauan odottaa, sillä Stage ja El Gringo pitävät yhdessä 28.9. PERJANTAI-ILLAN PARDIT, jossa pääsee taas visailemaan, joskin vähän pienemmässä muodossa. Nähdään silloin!

-M-


keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kastajaiset 2012

Uudet fuksit ovat saapuneet ja kävimme heitä hallituksen sekä muutaman Stagen jäsenen voimin viihdyttämässä. Meno oli mitä mainiointa ja fuksien biisi-pantomiimiesitykset olivat kerrassaan hulvattomia! Lahjonnat koostuivat enimmäkseen niskahieronnoista, mutta eipä se meidän menoa haitannut :) Ja tulipa rastilta napattua muutama kuvakin todisteeksi hienosta päivästä;





Tässä on meidän lemppariryhmämme, koska he olivat niin kilttejä tuntemattomalle pullonkerääjämummelille :D Anteeksi etten muista enää ryhmänne nimeä!


Ja näin suurella lössillä oltiin fukseja viihdyttämässä (+ pullonkerääjämummeli!)





Vielä viimeiseksi upein otos koko päivältä, omin kätösin tehty Stage-lippumme! :DD





Stage ry kiittää kaikkia, jotka kävivät rastilla suorittamassa tehtävää sekä niitä jotka vain hengailivat kanssamme koko aurinkoisen päivän! Huomenna näemmekin El Gringossa ensimmäisessä musa- ja viihdevisassa!

- Kirsma

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Waiting for...

Stage ry. on onnistuneesti viettänyt kesälomaa, mutta pikkuhiljaa alkaa olla meidänkin aika suunnata katseet kohti syksyn rientoja. Suunnitelmissa on kaikkea jännää uusien ja vanhojen jäsenien päänmenoksi, mutta niistä tarkempia tietoja myöhemmin. Syyskuussa päästään jo toivon mukaan pitämään ensimmäistä musa- ja viihdevisaa ladatuin patterein.

Vielä on kuitenkin kesää jäljellä ja siitä pitää nauttia!




-M-

tiistai 8. toukokuuta 2012

Still alive

Edellisestä postauksesta onkin ehtinyt vierähtää jo tovi. Väliin on mahtunut ainakin discositsejä, musavisaa ja vappua.

Aloitetaan vaikka sitseistä. Stagen ihka ensimmäiset sitsit järjestettiin Leipiksen kerhotiloissa 29. maaliskuuta kuluvaa vuotta. Tupa oli täynnä ja meno oli lopuksi kuin moukarihäkissä. Vaikka sitsien yleisilmapiiri oli suhteellisen rento, ei rangaistuksiltakaan kokonaan vältytty. Nimeltämainitsematon myöhässä saapunut sitsaaja joutui juhlimaan osan illasta mehupurkki teipattuna käteen, toiselta sitsaajalta vietiin tuoli ja eräs hallituksen jäsen joutui pyydettäessä tekemään discotravoltat. Ilta kerhotiloissa huipentui discotanssikilpailuun, jossa tanssiliikkeiden lisäksi esiteltiin paljasta pintaa (hyvän maun rajoissa kuitenkin). Kellon osuessa pykälään sitsikansa siirtyi jatkamaan kekkereitä viereiseen ravitsemusliikkeeseen.

Kaiken kaikkiaan bileet olivat niin hauskat, että uusia suunitellaan jo kovasti syyskaudelle.




Huhtikuun 12. päivä pidettiin kevään viimeinen perinteinen musa- ja viihdevisa El Gringossa. Ikävä kyllä kyseisestä visasta ei ole saatavana tilastoja johtuen siitä, että loppuhässäköiden aikana tuloslappu katosi jonnekin visalappujen taivaaseen. Toivottavasti sillä on hyvä olla siellä. Jos joku nyt sattuu niitä muistamaan, niin eipä ketään varmaan enää kiinnosta.

Biisintunnistuskierroksen kappaleet:

1. Aaliyah – Try Again (feat. Timbaland)
2. Jouko ja Kosti - Muisto vain jää
3. Lamb of God – Redneck
4. The Monkees – Daydream Believer
5. Gallows – In the Belly of a Shark
6. The Streets – Dry Your Eyes
7. Scissor Sisters – Laura
8. The Veronicas – Untouched
9. Velcra – Can’t Stop Fighting
10. Tunnusmusiikki: Rocky Horror Picture Show – Time Warp

Vapusta. Vaikka Stagella ei virallisesti mitään vappumenoja ollutkaan, niin kuin sattuman kaupalla suurin osa hallituksesta ja moni yhdistyksen jäsen päätyi juhlimaan työläisten juhlaa samaan paikkaan. Samalla tuli aloitettua uusi perinne eli vapputinojen valaminen. Jos joku haluaa tätä uutta perinnettä lähteä jatkamaan, niin suosittelen hamstraamaan niitä tinoja silloin, kun niiden sesonki on eli uutena vuotena. Huhtikuussa niitä ei saa (ainakaan Vaasan keskustan liepeiltä).


Stagen viimeinen virallinen tapahtuma ennen kesälomaa on Visakauden päättäjäiset 16. toukokuuta. Siellä Stage ja Otso pitävät yhteisen visan, joka käsittää 50 kysymystä. Otso kyselee yleistietoa ja me perinteisesti omiamme.


Siinä pikaisesti kerrattuna viimeaikaiset kuulumiset pähkinänkuoressa. Kesällä Stage pitää tapahtumien suhteen hiljaiseloa, mutta blogia pyritään päivittämään aina silloin tällöin. 

Hyvää kesän odotusta ja visassa nähdään!

-M-




perjantai 23. maaliskuuta 2012

Kesä - ihan kohta täällä

Koska ulkona on niin järkyttävän hieno ilma ja kesä tekee kovasti tuloaan, niin tässä muutama biisi, joiden saattelemana voi jo kuvitella istuvansa rannalla tai muussa kivassa paikassa ihanana kesäpäivänä.

Danny - Kesäkatu


Gyllene Tider - Sommartider


Abba - Summer Night City


Kuningas Pähkinä & Setä Tamu - Kannut (kesä 2011)


Alexia - Summer is Crazy


-M-

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Dubstep

Seuraavat kuvat eivät edusta Stage ry:n mielipidettä, ainoastaan allekirjoittaneen x)






-M-


Ja vielä lisäyksenä tämä:


Ihailtavaa omistautumista.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Pari sanaa musavisasta

Torstaina käytiin jo kolmas musavisa tälle vuodelle. Porukkaa oli paikalla ilahduttavan paljon, ja visaakin päästiin pitämään pienten teknisten vaikeuksien jälkeen. Tällä kertaa palkitut joukkueet olivat nimiltään seuraavanlaiset:

1. Oodi naisille (15,5p) (Eivät saaneet nimestä huolimatta lisäpisteitä)
2. Sport liigaan (14,5p) (Toivotaan parasta)
3. Duumipapat (13p)

Kisa oli todella tiukka ja osallistujilta saamamme palautteen mukaan myös suhteellisen hankala. Pidämme palautteen mielessä ja pyrimme tekemään seuraavasta visasta hieman helpomman. Jos jollakin on risuja tai ruusuja annettavana yleisesti visaan liittyvistä asioista, niin Vaasan Ikkunan sijasta niistä kannattaa kertoa suoraan meille. Sitten me päätämme jaksammeko tehdä asialle jotain.

Tässä vielä biisintunnistuksessa olleet kappaleet:

1. Duke Ellington - Caravan
2. k.d. lang - Constant Craving
3. The XX - VCR
4. Annie - Chewing Gum
5. The Fugees - Fu-Gee-La
6. Anssi Tikanmäki - Aamu lakeuksilla (Hieno mies, kannattaa tutustua. Toim.huom.)
7. E-Rotic - Help Me Dr. Dick
8. Flo Rida - Good Feeling
9. Pernilla Karlsson - När Jag Blundar
10. Tunnusmusiikki: Top Gun (Berlin - Take My Breath Away)

-M-


lauantai 3. maaliskuuta 2012

Britney Spears vs. Supertramp

Jatketaan nyt samalla linjalla kuin tuo edellinenkin postaus.

Britney Spears julkaisi viime vuoden puolella biisin nimelta Criminal. Ihan hauska kappale, ei siinä sen kummempaa, mutta taas kerran sen kuultua iski se kuuluisa tunne: missä minä olen kuullut tämän aikaisemmin? Jonkin aikaa siinä meni miettiessä, kunnes asia valkeni: Supertrampin Logical Song.



Shakiran She Wolfiakaan ei voi kuunnella ilman, että tulee mieleen Red Hot Chili Peppersien Californication.

Kohta 1:10



Esimerkkejähän olisi vaikka kuinka paljon lisää, mutta tässä oli nyt muutama.


-M-

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Sunnuntain tietopähkinä

Eräs hyvä ystäväni saattoi tietooni tässä vähän aikaa sitten erään mielenkiintoisen faktan. Kuulostaako tutulta?


Lähestulkoon sama sävelkulku löytyy Eric Carmenin biisistä All By Myself.



Sivuhuomautuksena vielä sen verran, että kyseisessä kappaleessa on ehkä maailmankaikkeuden pateettisimmat sanoitukset.

All By Myself

When I was young
I never needed anyone
And makin' love was just for fun
Those days are gone

Livin' alone
I think of all the friends I've known
But when I dial the telephone
Nobody's home

All by myself
Don't want to be, all by myself anymore
All by myself
Don't want to live, all by myself anymore

Hard to be sure
Some times I feel so insecure
And love so distant and obscure
Remains the cure


-M-

torstai 23. helmikuuta 2012

Mä tuun kellottaan sua

Ikivanha Kummeli-sketsi, joka naurattaa silti joka kerta.


Ja vertailun vuoksi tässä alkuperäinen.


-M-

maanantai 20. helmikuuta 2012

Sing along!

Maanantait ovat aina suhteellisen kyseenalaisia päiviä, mutta jatkossa ne voisi aloittaa arvoisellaan tavalla esimerkiksi laulamalla näiden hittibiisien tahtiin.


Se on kyllä kovin totta, että on olemassa biisejä ja sitten on olemassa biisejä, joiden sanoista ei ole minkäänlaista käsitystä vielä viidenkään vuoden aktiivikuuntelun jälkeen.

Toinen ongelma on nämä väärinkuullut laulujen sanat. Allekirjoittanut kuuluu tässä asiassa jo jonkinlaiseen mestariluokkaan, jonka pitäisi olla oikeutettu KELAn tukeen. Viimeisin wtf-kokemus tuli Bo Diddleyn I'm Bad -kappaleen kanssa. Mun mielestä Diddley laulaa biisin alussa aivan selvästi "I spilled beans --- I'm bad".


Kyllähän tuo kappale käy enemmän järkeen, kun tietää ne oikeat lyriikat :)

Hyvää maanantaita kaikille!

-M-

lauantai 18. helmikuuta 2012

Stage Ry esittäytyy

Hola!

Olemme Stage Ry, Vaasan yliopiston musiikkiyhdistys joka huolii riveihinsä myös paskan musiikin kuuntelijat *grin*
Päätimme ruveta pitämään blogia, jonne tarinoimme Stagen tapahtumista ja hölisemme muuten vain kaikkea epämääräistä... luultavasti hivenen alkoholin vaikutuksen alaisina.

Nyt arvoisa hallituksemme esittäytyy:
Puheenjohtaja Henna

Varapuheenjohtaja Mathias


Yrityssuhdevastaava Mari


Jenni, rahastonhoitaja


Bilevastaava Kirsma


Bilevastaava Heidi


Projektivastaava Tony


Kuten huomaatte, me ollaan aika helvetin eeppisiä.

Stage Ry järjestää musavisoja yhteystyössä El Gringo-pubin kanssa kerran kuussa (seuraava 8.3.) ja tällä hetkellä suunnittelun alla ovat synttärisitsit!

Palataan astialle,
rakkaudella (ja parilla kaljalla) Heidi ja Kirsma